Riesan ravikoulu on startannut ihan hyvin. Päätin käyttää apuna naksutinta, jotta saan palkkaamisen ajoitettua juuri oikein (eikä sitä varten tarvitse pysähtyä). Riesa on tutustunut naksuttimeen joskus ihan pikkuisena, jolloin kokeilimme muutaman kerran sen käyttöä. Se sitten vaan jotenkin unohtui laatikon pohjalle, mutta nyt kaivoin sen esiin. Ensin aloitimme ihan alusta: nami suuhun ja naks. Riesa muisti (tai oppi) todella nopeasti, mitä naksautuksella meinattiin, ja kun pidensin naksun ja namin väliä, oli hauska huomata että koira nuolaisi jo huuliaan aina naksautuksen kuultuaan. Siirryimme sitten muutamiin kohdistusharjoituksiin tuttujen istu- ja maahan-käskyjen kanssa.

Kun meille molemmille oli jokseenkin selvää, kuinka naksutin taas toimiikaan, alettiin tehdä raviharjoituksia. Alku tuntui katastrofiselta; koira ei ravannut. Ei yhtään askelta. Ei koskaan, ei missään. Onneksi lopulta väliin rupesi tulemaan muutamia askeleita, joista pääsin palkkaamaan. Läpimurto asiassa saatiin eilisellä kävelymatkalla äitini luokse. Näytti siltä, että kohta rupeaa satamaan, joten yritin kävellä mahdollisimman reippaasti jotta kerkeämme kuivina perille. Kun itse kävelin reippaasti, Riesa yhtäkkiä ravasikin vierellä. Heti kun otin yhdenkin juoksuaskeleen, vaikka ihan kävelyvauhdissakin, koira hyppäsi laukalle. Ravautin Riesaa innoissani pitkiäkin pätkiä ilman mitään ongelmaa. Naksutin tietysti oli unohtunut kotiin.. Tänään aamulenkillä varustauduin naksulla ja nameilla ja testasin, oliko eilinen pelkkää sattumaa. No ei ollut, kun itse kävelin, Riesa ravasi. Puhtaasti. Tarmokkaasti. Oikein. Pääsin palkkaamaan nyt joka kerta, ja saatoin tehdä pitkiäkin sarjoja pelkällä naksupalkalla. Kun naksautin, Riesa kohensi hetkeksi raviaan vieläkin paremmaksi ja tapitti minua namin toivossa. Kun ravin sai alkuun, pystyin myös ottamaan muutamia juoksuaskeleita koiran pysyessä ravilla. Lopullinen päämäärä on tietysti saada se esitettyä juosten, mutta tästä on todella hyvä jatkaa!

Ennakoimme myös tulevat kuumat näyttelypäivät ompelemalla äitini kanssa Riesalle viilentävän kylpytakin. Takki (tai oikeastaan viitta) on froteeta, ja kylmällä vedellä kasteltuna se viilentää pitkään. Takkiin kuuluu myös erillinen mahaläppä, joka ainakin takin päältä kiinnitettynä sai Riesan näyttämään paksulta kinkkurullalta. Koira itse vaikutti tyytyväiseltä ja nukkui rauhallisesti viileän takkinsa alla vaikka äidillä oli sisällä todella kuuma. Takkia väsätessä oli todella hauskaa, nauroimme katketaksemme muistellessamme edellisiä yhteisiä käsityöprojektejamme (mm. hoitohevoselleni fleeceloimi, josta unohdimme ottaa saumanvarat pois ja joka näin ulottui hevosen polviin, ja Mökön liskonvihreä suomukuvioinen tuulitakki, josta tursui joka saumasta täytteet ulos).