Aika ristiriitainen reissu tuli tehtyä Hyvinkäälle 8.8. Riesa oli ainoa ilmoitettu bulli ja odotukset olivat tietysti korkealla.. Mutta kuinkas sitten kävikään.

Serkkuni Emppu lupautui lähtemään meidän seuraksi näyttelymatkalle ja starttasimme kohti Hyvinkäätä kymmenen aikaan sunnuntai-aamuna. Ilma oli tosi kuuma jo aamusta, kostean painostava ja tukahduttava. Lämpötila nousi parissa tunnissa lähes 35 asteen tienoille. Itse olin vielä kaiken lisäksi flunssassa, joten sää oli hyvin raskas. Tuntui, kuin ei olisi saanut happea ollenkaan, sen verran kostean kuumaa oli ilma. Eikä edes aurinko paistanut!

Väsäsimme leirin terrierikehän laidalle (kerrankin muistin ottaa ne retkituolit mukaan!) ja odottelimme Riesan vuoroa. Käydessämme hakemassa kiskalta jäätelöä tauolla oleva tuomari (ei siis Riesan tuomari) pysäytti meidät ja jäi ihastelemaan Riesaa. "Katsokaa nyt tuota profiilia!" hän hehkutti vieressä seisoville tutuilleenkin ja käänteli Riesan päätä nähdäkseen paremmin. Ilmeisesti penikka oli tuomarisedän mieleen! Kyseli myös, mistä kennelistä pentu on, mutta kielsi sitten kertomasta, jos joutuu vaikka BIS-kehässä sitä arvostelemaan. Hymy korvissa saimme jatkaa matkaa. Tuli todella hyvä mieli, kun ihan pysäytettiin kehumista varten!

Ennen Riesan kehää juoksutin pentua vähän. Se oli jotenkin vetelän oloinen eikä suostunut juurikaan ravaamaan. En viitsinyt enempää harjoitella, ettei toinen aivan väsy. Luotin siihen, että kyllä se kehään mennessä vähän piristyy. Mutta ei. Kun menimme kehään, Riesa oli kuin löysä makaroni. Ravia en saanut puserrettua koirasta yhtä ainoaa puhdasta askelta, joko etu- tai takapää laukkasi koko ajan, juoksin sitten hitaasti tai kovaa, kireällä tai löysällä narulla. Tuomari antoi meidän yrittää useamman kierroksen, mutta kun ei niin ei. Tuomari ei oikein uskaltanut kurkistaa Riesan suuhun, sillä pentu tervehti tuomaria aika riehakkaasti loikaten. Jouduinkin sitten taas itse näyttämään pennun hampaat. Riesa seisoi taas hyvin ja vaikutti muuten ihan tyytyväiseltä, liikkuminen ei vaan kiinnostanut sitten yhtään. Otin mukaan upo-uuden vinkulelunkin, mutta sekään ei koiraa kauheasti kiinnostanut.

Arvostelu oli todella positiivinen; Riesan päätä kehuttiin upeaksi ja tyyppiä hyväksi. Ainoa negatiivinen maininta on "etupää ravaa, takapää laukkaa" eikä Riesa saanut kuin ykkösen (eikä siis ROPia). Pettymys oli todella kova, mutta minkäs teet. Kehästä tullessa koira oli hyvin puhki, se laahusti itse häkkiinsä ja lysähti makuulle. Autollekin kävellessä sitä sai vetää perässä. Ihmettelimme sinänsä tuomarin ratkaisua antaa kuitenkin ykkönen eikä "ei voi arvostella"-arviota, sillä eihän koiran liikkeitä voitu arvostella. Suora hylkäys olisi ehkä harmittanut vähemmän kuin tälläinen "todella hyvä koira, mutkun.."-arvio.

Paluumatkalla käytimme koiran uimassa ja muutaman kaislikossa saadun suohirviö-virtahepo-hepulin jälkeen pentu oli kuin aivan eri koira; energiaa löytyi ja Riesa jopa ravasi reippaasti (ja pyytämättä) pois rannalta. Eli mitään fyysistä vikaa ei ollut ravin esteenä. Tällä kertaa en itsekään jännittänyt ja ainakin mielestäni (ja niin Emppukin totesi) tein kaiken niin hyvin kuin vain voin, mutta koira ei vain liikkunut. Mietin tosin sen kasvukipuja, jotka aina välillä nousevat pintaan ja vaikeuttavat koiran liikkumista. Kipulääkettäkään ei ole tietenkään nyt voitu käyttää näyttelyiden takia, ja Riesa on ollut aina välillä kankea ja jäykkä liikkumaan. Mutta ennen ja jälkeen näyttelyn se kuitenkin liikkui hyvin!

Suuren ensipettymyksen jälkeen päätin vain tehdä enemmän töitä koiran kanssa. Aion rakentaa sille ravin, vaikka askel kerrallaan, ja saada sen toimimaan myös kehässä. Hampaiden tarkistuksia tehdään nyt extrapaljon, että saadaan sekin sujuvaksi (jos joku tuomari joskus vaikka uskaltaisi sinne suuhun kurkata). Oli kuitenkin hienoa saada kaksikin positiivista arviota Riesan ulkonäöstä; se tosiaan alkaa näyttää siltä miltä pitääkin! Käytöstähän voi aina korjata, mutta jos koira ei pärjää sen takia, että se näyttää väärältä, on aika vaikea muuttaa mitään. Eli kyllä se tästä!